Tarinamme

Olemme koiran kasvattajina aivan aloittelijoita eli noviiseja, märkäkorvia, keltanokkia yms. Itseasiassa päädyimme kasvattajiksi hiukan vahingossa. 

Perheemme ensimmäinen koira oli Tytti-nöffi, joka tuli meille 1994  kuopiolaisesta Mustajan kennelistä. Tytti oli oikein hieno ja kaunis, kiltti ja hyvätapainen rotunsa edustaja. Haaveilimme, että voisimme joskus pennuttaa Tyttiä ja anoinkin Kennelliitosta kennelnimeä ja sain sen 1997. Kennelnimi on Sprucebear. Nimi viittaa siihen aikaiseen asuinpaikkaamme  Karttulan Vakkakuusessa sekä nöffin nallekarhumaiseen ulkonäköön. No, silloin meistä ei vielä tullut koiran kasvattajia. Tyttäremme Aino sairasti pienenä monia korva- ja hengitystietulehduksia ja sen ajan hengessä lääkärin suosituksesta luovuimme Tytistä. Tytti eli pitkän ja hyvän elämän Markon eläinlääkäriserkun perheessä. Emmekä edes ajatelleeet koiria pitkään aikaan. Näin Sprucebear kenneli hautautui muistojen arkistoon. 

2010 meille tuli Mira, lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira Rantakartanon kennelistä Pieksämäeltä ja tästä alkoi kehkeytymään uusi ajatus koirien kasvatuksesta. Kävin kasvattajakurssin 2012, ja Mirkku oli aivan täydellisen paras mäykky meille, muttei Mirkku ollut oikein hyvä jalostukseen. Näin haaveet taas hautautuivat. Nyttemmin Mirkku on jo siirtynyt koirien taivaaseen vajaan 13 vuoden iässä. 

2013 meille muutti täydellisen ihana Lilli lk kääpiömäyräkoira Korpinotkon kennelistä Leppävirralta. Lilli tuli meille sijoitukseen ja olisi voinut olla oikein hyvä rotunsa edustaja,  mutta Lilli oli kovin kutiseva ja allerginen kaikelle, joten yhdessä kasvattajan kanssa päätimme, että Lilliä ei käytetä jalostukseen. Nyt viimeistään kaikki ajatukset kasvattamisesta haihtuivat tuhkana tuuleen. Mutta olihan meillä kotona kaksi oikein hauskaa maastonakkosta, joiden kanssa kaikki oli hyvin, kunnes… 

Marko alkoi tykittää watsappiani mitä  ihmeellisimmillä videoilla ja kuvilla. Videoissa  esiintyi omituisia matalajalkaisia, hörökorvaisia nappisilmiä. Ne olivat siis Welsh  Corgeja. Sanoin, ettei meille tule kookia, ei. Mutta vuoden päivät videoita katseltuani olin jo ihan pehmeä. Päätin ostaa Markolle joululahjaksi rallipatongin, jonka kanssa pääsisi liikkumaan pakkasillakin. No, joulu oli ja meni eikä kronkettia näkynyt, kunnes löysin Helin ja Jarin Crownwish kennelin Tuusniemeltä ja heillä oli vauvoja. Ja sijoitukseenkin jopa. Näin meille tuli 2020 Tuhti, tuleva Sprucebear kennelin kantanarttu. 

Tässä pikkumaistiainen meistä. Lisää tulossa.